Yrjölaukaus tekstiä

Musta tulee varmasti tosi upee AfrikkaBloggari. Onnea vaan teille kaikille jotka käytätte aikaanne tän sivun tutkimiseen! Matkani alkoi siis Helsinki-Istanbul-Johannesburg-Mpumalanga ja huomenna Swaziland.. Nyt siis vielä Mpumalangassa.

Oon ollut varsin karsea ämmä viimeisen viikon ajan varsinkin Ilkalle, kun oon jännittänyt matkaa ja ollut muuten vaan oma itseni. Satojen eurojen apteekkikäyntien, vakuutussäätöjen ja muun valmistelun jälkeen tuli aika ymmärtää lähdön koittavan. Pakkasin viimeiset paniikkipikkarit ja -suklaat rinkkaani viime torstaina ja vaaka ystävällisesti kertoi yhteispanon:

Kuvavisa: paljonko painaa Nooran hanuri?

Kun olin ahdistellut lähtöpäivänä tarpeeksi kotona tuli aika ensimmäisen kammottavan ja samalla helpottavan etapin: lentokentän. Olotila oli jokseenkin aika sietämätön ja on mahdotona valmistautua siihen, että on törkeen pitkän ajan erossa kaikista läheisistä. Eniten suretti jättää Ilkka yksin kusipäänaapurin armoille. :<

Byy!

Voisin kirjottaa tähän kohtaan tarinan siitä, kun eivät meinanneet laskea mua lennolle mut en nyt jaksa. Liian tylsää.

Valitus jatkuu: lentäminen on suhteellisen rasittavaa! Helsinki-Istanbul oli ihan oikei, kun juttelin pojan kanssa joka lensi ekaa kertaa elämässään. Rennosti ensilento Mogadishuun, olivat menossa sukulaisia moikkaamaan. Ihan kiinnostavaa stooria... Istanbul-Johannesburg oli jo mun perseelle liikaa vaikka vieressä ois istunu tarinoimassa Aleksis Kivi. Kuuntelin Norah Jonesia Turkis airlinesin hienosta viihdytysmasiinasta ja koitin torkkua parhaani mukaan. Parasta oli, kun meinasin unohtaa hypätä koneesta ulos, kun Johannesburg olikin vaan joku ihmisten heivausetappi. Ystävällisesti vieruskaverini tajusi vihjasta josko lähtisin menemään. Lähdin.

Pääsin lopulta kyselemättä Etelä-Afrikkaan ja onnistuin välttelemään kaikki taksidraiverit kentällä. Huojuin bussiterminaaliin ja mietin "missä vitussa mä olen ja missä mun pitäis olla". Etsin siis mestaa josta mun kuljetuksen Mpumalangaan pitäs lähteä. Joku ystävällinen markkinamies sitten kerto, että oon oikeassa paikassa. En uskonut sitä. Juttelin sen kanssa hetken, kunnes sosiaalisuus oli liikaa ja kävelin pois kesken keskustelun. Sanomatta sanaakaan tietysti, kohtelias ihminen kun olen. Parasta oli toki se, että se ukko oli oikeessa ja jouduin palaamaan bussiterminaaliin. Good.

Kyyti oli joku paikallinen kalliimpi kuljetuspalvelu, koska yleiset julkiset eivät kuulemma oo niin turvallisia. Juttelin jonkun paikallisen kanssa sen kolmen tunnin köröttelymatkan ja tajusin tosiasian: oon todella huono englannissa. Se on toki ihan ok, kun joutuu käyttämään sitä seuraavat kolme kuukautta selvitäkseen elämästä. No ihan kiva tyyppi oli kuitenki, joku Bartee sen nimi oli, ehkä. Osti mulle kahvin ja kertoili elämästään. Sosionomeilua kahvipalkalla. Jepep.
No mut kipattiin sit johonki tienristeykseen josta farm managerin oli tarkotus mut noukkia.

Tämä on se upea asia jolla mut kuljetettiin kentältä kuuseen.

Kyllähän se noukki, puhkiruosteiselle lava-autolla vähän myöhässä. Ne on täällä muuten muotia. Olisin halunnu ottaa siitä kuvat, mut se olis ollu noloa ni en voinu. No köröteltiin todella paskaa tietä pitkin vartti kunnes pääsin vihdoin ekaan mestaan mistä saa ruokaa ja sängyn:

Lautasella maailman parasta camping-mössöä

Hohhoijaa, että postaaminen on rankkaa. Minkäs teet, kun on niin hirveesti asiaa elämästä ja lava-autoista...


!!!KIIPEILYVAROITUS!!! Jos et halua katsoa tuhatta kuvaa kiven halaamisesta voit sulkea selaimen.

Lauantai ja sunnuntai menikin sitten kiipeillessä Sannan ja Maukan kanssa. Samoiltiin la aamupäivänä ihan helvetin pitkään jossain pusikossa ja etsittiin kalliota. Sen jälkeen etsittiin kalliota jossa olis pultatut reitit. Löydettiin yks hyvä ja monta paskaa. Onneks meillä oli paikallinen opaskoira joka näytti tietä..

Spändeksporukka ja opaskoira

Rojut lanteille ja ihmettelemään

Metsä oli täynnä Sannan rakastamia hämähäkkejä, mutaa ja mitä ihmeellisimpiä kasveja. Yksi lempparini oli kaktuspuu josta en ottanut kuvaa. Tässä kuitenkin tärkeimmistä eli kivistä ja kiipeilijöistä:

Katu-uskottavat kiipeilykuvat...

 

ja persettä tiskiin..

Upee taidekuva ja iskälle omistettu kiipeilyselfie

Ja sitten katsaus maisemiin ja luontoon:

Oho

Rehuja

En saanut tätä upeaa postaustya päivitettyä tarpeeks upeesti, varsinkaan tätä tärkeää kuvamateriaalia. Koska nettiyhteydet. Nyt vihdoin asetuttiin paikkaan jossa jopa Wi-Fi toimii toisinaan. Siitä lisää ehkä joku kesä.

Kaikki kiva loppuu aikanaan. :(