Vikat nopeet

Mä oon nyt kahden yön päässä kotoa! Angsti on vaihtunut odotukseen ja melkeen halajan päästä pesemään pyykkiä. Tänään tuhottiin sademetsiä lentämällä Cape townista Johannesburgiin. Lentäminen on edelleen perseestä, mut on se vaan myös helppoa.

En ajatellut kertoa teille Cape townista muuta, kun että reissu ois voinu olla triplasti pidempi ja paikka on oikein viihdyttävä, aika euroopplainen kuitenkin. Mut kiva oli, menkää sinne! Sen sijaan tää Johannesburg on jo luku sinänsä, en ostais. En kyllä muutenkaan ajatellu enää panostaa tähän blogiin. Se on loppu ny!

Eipä mulla muuta, moido!

Lähtöahdistuksia

Mää ajattelin et mä mitää enää ehi ja jaksa tänne kirjotella, mut en kai mä nyt voi vielä lopettaa paskanjauhantaa ku vasta on päästy alkuun. Vielä ois kaks viikkoa afrikkaa jälellä ennen ku tuun hajoamaan sinne kotosuomeen.

Täytyy myöntää, että odotan kyllä ihmisten näkemistä mutta hyvin vähän kaikkea muuta. Ei kyllä suoraan sanoen kiinnostais nyt tippaakaan palata siihen hektiseen elämään kun kaikkea on pakko saada ja kaikki pitää tehdä heti ja vittu kun en ehtiny bussiin ja seuraava tulee vasta viiden minuutin päästä! Ja miks se ei vastaa mun viestiin vaikka laitoin sen jo kymmenen minuuttia sitten! Täällä kombit lähtee tasan sillon kun ne on täynnä ja jos kysyt paikalliselta aikataulua niin ne kattoo sua hyvin kummissaan. Asiat tapahtuu tasan sit ku ne tapahtuu. Ihmiset ei myöskään osta uusia verhoja ihan vaan sen takia et ne on kivat. Sen sijaan ne keittelee pahan makusta maissipuuroa ja antaa sulle liftin jos hyvä tsägä käy. Ahdistaa ajatus, että mä tuun kohta kotiin ja katon niit kaikkia tavaroita meiän kämpässä mitä en oo tarvinnu kolmeen kuukauteen. Se, että ihmiset istuu bussissa mahdollisimman kaukana muista. Se, että ihmiset tekee liikaa töitä ja munki pitäis. Se, että mä oon nähny niin paljon ihmisiä joilla ei oo juuri mitään ja mä maksan itteni kipeeks take away kahvista.

Ja silti mä myös odotan ihan hirveesti, että mä pääsen kotiin! Että mun ei tarvii vastata väkisin kuuluvan hyvää ja on ihan vitun kiva ilma joo. En mä nyt täällä voi angstata siitä, että mul on kahvista maito loppu tai netti pätkii enkä pystyny skypettämään äidin kanssa. Ei täällä itketä sellasista asioista.. Kotona mä voin valittaa jos kaupassa ei ollukaan sitä suklaata mitä halusin! Suomesta mä kaipaan sitä, että mä tiedän ettei poliisi vaadi multa rahaa jos tarviin apua. Ihmiset ei aja niin paljon kännissä ja budipäissään... Kaipaan sitä, että mua ei kosita sen takia että oon ainoo valkonen lihapallero kombissa. Mä odotan, että mä saan kunnon ruisleipää, kalakeittoa, karjalanpaistia ja hyvän makusta tuoremehua. Mä haluun halata mun kaverit läpi ja juoda hyvän makusen siiderin niiden kanssa. Vaikka huomenna oliski töitä. Ja tosi paljon mä odotan sitä, että ihmiset ei lupaa asioita mitkä ei tule tapahtumaan.




Mä odotan tosi paljon kiipeilyä! Tai siis oikeestaan mulla on ikävä niitä ihmisiä jotka kiipeilee. Mulla on ikävä jopa sitä vittuilua kun en kuulemma ees yritä. Kun sä oot tarpeeks kaukana kaikesta ni asiat saa ihan uusia merkityksiä. Esimerkiksi toi valittaminen ja vittuilu, ei ihmiset uskalla täällä tehä mitään sellasta! Eikä ne välttämättä tajua jos niille rääpii päätään, ne luulee et mä haluun olla ilkeä. Jos suomalaiset pitää itteään tyhmänä niin ish! Suurin osa sentään tajuaa millon niille vittuillaan tai jos niitä provosoidaan. Täällä ihmiset on välillä vähän.. no..

Mut mä jään myös kaipaamaan monia asioita täältä. On tosi vaikeeta, kun mieli repii kahteen suuntaan. On paljon helpompi ymmärtää nyt niitä ihmisiä jotka lähtee reissun päälle aina uudestaan ja haukkuu suomen pystyyn. Vaikka täällä sitä vasta osaakin arvostaa omaa maataan, kulttuuria ja jopa politiikkaa. Suomessa sentään ajetaan tasa-arvoa läpi: kehitysvammaisilla on oikeuksia, lapsilla on oikeuksia, homoilla on oikeuksia ja jos joku raiskaa sut ni sä SAAT tehdä abortin.

Suomessa monet asiat on sidottu aikaan: työ, harrastukset, kaupassakäynti, kahviseura, bussit.. Täällä aika on vähän ku malmin päivystys (en muuten suosittele), eli jotain tapahtuu joskus. Se on samaan aikaan hyvinhyvinhyvin ärsyttävää. Johtuu ehkä siitä etten tykkää malmin päivystyksestä. Enivei se antaa silti ihmiselle itelleen enemmän tilaa. Sulla on aikaa kohdata ittes, kun odotat kombia tunnin tai suunnitelman hajoo palasiks ja sulla onki day off. Samaan aikaan susta tulee spontaanimpi, koska täällä on pakko tarttua asioihin sillon kun tarjoutuu mahollisuus, huomenna on eri päivä.

Me ollaan tässä pari päivää pakkailtu meidän kamoja. Justiina on lähössä huomenna Krugeriin ja me vielä Maun kanssa pohditaan mennäänkö Johannesburgiin ennen capetownia vai ei.. Meidän huone näytti vielä vähän aikaan sitten tältä:

Jos jotain hyvää kotona on niin tila! Mun mielestä ollaan aika selviytyjiä kun ollaan kestetty toistemme lisäks toistemme paskasia kalsareitä ja kaikenmaailman tilpehööriä lattialla. Kolme kuukautta! Ja itseasias me ansaittais diplomit koska ollaan kestetty myös tota lattiamattoa! Saa nähä todetaanko meillä jotku keuhkoahtaumat kun päästään Suomeen.

Mut nyt on suorituksia tehty ja mun piskuinen matkalaukku ja rinkka alkaa saamaan uusia muotoja pakkauksen tuloksena. Saa nähä monellako kilolla tykitetään yli kun kentälle joku päivä päästään.

Tänään olis tiedossa jännittävä Rat Race. Meidän vappu kestää nyt kolmatta päivää: aattona pidettiin suomalaiset vappupippalot täällä meiän backpackersillä, eilen oltiin kuuntelemassa afrikkalaista jazzia ja mbabane clubilla hyllyttämässä ahtereita ja tänään sitten kattomaan miten rotat juoksee..

Eli heipodei! En muuten oo kauheesti kaivannu ruotsin kieltä. Jos yllätti. Mutta meen tästä hankkimaan itelleni jotain muuta elämää nyt, facebookki ei oikeen tarjoo mulle mitään.

Matkustamisen ihanuutta

Töttöröö

Kävästiin tossa Justiinan kanssa mosambikin aurinkorannoilla viikko sitten. Löydettiin ranta ja aurinkoakin, mut ei ehkä ihan sitä mitä haettiin. Matkustunvinkki: varaa hotellisi ajoissa!

Me oltiin siis haaveiltu menevämme bilenen rannoille, mutta ei saatu onlinebookattua mitään majotusta sieltä eikä uskallettu lähteä ilman varmaa majotuspaikkaa. Tästä johtuen päädyttiin hotelliin Catembesta joka ihanan Maputon naapuri.

Rajanuuskutusta

Kombimatka oli ihan perusshittiä. Odotettiin Manzinissa nelisen tuntia, että hiace täyttyis joku kesä ja väisteltiin tuijottavaa flirttiukkoa. Rajalla maksettiin ittemme kipeeks visoista (about 100 egee) ja ihmeteltiin maisemia mosambikin puolella. Okei joo, onha noi swazimaan savimajat aika eksoottisia, mut rajan toisella puolella asumukset oli lähinnä vitun säälittäviä heinäkasoja. Luulin jo tottuneeni köyhyyteen, not.








Maputo on rumin, haisevin ja kamalin paikka ikinä missä oon käyny! Kaikkien haukkujen arvonen. En voinut oikein kerätä todistusaineistoa tästä, koska olisin yhtä hyvin voinu kirjottaa otsaan "ryöstä minut". Meidän hupimatka Maputosta eteenpäin myös alko sillä, että automaatti nielas Justiinan kortin ja söin elämäni pahimman makuisen hampurilaiset. Jälkimmäinen oli toki huomattavan paljon rankempi kokemus. Otettiin kuitenkin "meillä on kivaa" -matkaselfie:

Löydettiin satamaan ja hypättiin botskiin jolla huristeltiin toiselle puolelle lahtea. Toki matkustelu ei päättynyt suinkaan siihen, vaan seuraava virkistävä etappi oli ettiä "luotettava" taksi. Se on suhteellisen haastavaa jos sulla on kuus jätkää sylissä ja koittaa repiä sua omaan autoonsa. Plus lähes kaikki puhuu vaan Portugalia, nice. Olisin halunnu ottaa kuvan siitä mestasta, mut siellä ei paljoo kameroita uskaltanu heilutella. Taksimatka hotellille sujui jotakuinkin näin:

Ja se päättyi about näin:

No tän eksotiikan jälkeen meiät sit työnnettiin johki kombiin ja päästiin vihdoin hotlalle. Thank God. Väsytti ja oli viellä loppureissun majotukset buukkaamatta. Jei! Meiän hotlaan oli totally full seuraavan yön eikä meillä ollu mitään hajua mitä tehtäs. Sitten paikalle pölähti englantilainen Richard, joka totes että eihän tosta nyt kannata ongelmaa tehdä. Mennääs huomenna kysyy tosta viereisestä Backpackersistä josko ois tilaa ja jos ei ni saatte mun kämpän käyttöön. Ööö? Okei... Lopetettiin ittemme surkuttelu ja mentiin juomaan yhdet lasilliset humalaa Richardin kunniaks! Maputo oli kyllä huomattavan paljon kauniimpi lahden toisella puolella ja yöllä. Oikeestaan ainoo kaunis asia Maputossa tais olla valot.

11 tunnin yöunien jälkeen tapahtui seuraavaa: söin aamupalaa, muutimme backpackersiin, keräsin miljoona simpukankuorta, juoksin rannalla ja söin. Tosi jännää siis.

Vietettiin aika paljon aikaa sen eglantilaisen pelasta-Riksun kanssa ja väiteltiin tunteja mm. teologiasta. Kyseinen äijä oli samaan aikaan todella ärsyttävä ja tyhmä mutta myös ihan viihdyttävää ollan ihan eri mieltä jostain asioista.

Koska ollaan aika paskoja rantalomailijoita ainakin tolla rannalla, niin turhauduin aika nopeesti vaan olemiseen. Kävin sitten itteni virkistykseksi melomassa paskasessa Maputon vedessä ja varjoliitämässä.

Voin kertoo, että toi varjoliitäminen oli aika tylsää! Saattaa tosin johtua myös siitä, että tuntu ku olis ollu lentävässä yrjölingossa.. Ja se, että tosta olis saanu jännää touhua ni olis vaatinu kyllä aika paljon kovempia käännöksiä ja pyörimistä. Mulle riitti ihan sellaset kevyet aamupalanheiluttelut mahalaukussa. Hyi.

Puu

Maanantaina meil oli suunnitelmissa lähtee kotio aikasin aamulla. Oltais päästy kyydillä, kun Richard vei lapsia lautalle ettei niitä kidnapata koulumatkalla. Ihan kiva!? Kuka ihan oikeesti haluu kasvattaa lapsiaan maassa, missä sä joudut pelkäämään et sun lapsi siepataan.....? Herättiin siis vähä ennen kuutta pakkaamaan ja hajoamaan väsymykseen. Justiina kuitenki päätti vetää ylläriyrjöt. Mä otin tästä johtuen auringonnoususta valokuvia samalla kun Justiina ihmetteli posliinia:

Ei me sit lähetty ihan sillon kuudelta.. Justiina otti vähän unta alle ja mä menin aamupalalle. Lopulta lähettiin jo valmiiksi muurit korkeella selviytymään takas kombiasemalle. Käytettiin chapataa (kombia) Catembessa, tarkemmin tietämättä meneekö se oikeeseen paikkaan. Onneks meni. Laivamatka oli ihan kiva ja turvallisen tuntunen mut ku päästiin ulos botskista Justiina melkeen löi yhtä taksikuskia Maputon puolella. Kävi vissiin vähä ärsyttää.. Otettiin sit sellanen tuktuk taksin sijaan ja löydettiin oikeeseen paikkaan.

Oli vähän tota tavaraa mitä pakattiin peräkärryyn ennen lähtöä. Romppeiden lisäksi takana istu kaks valtavan kokosta naista. Voin kertoa, että noin 3 tunnin matka kesti lähemmäs 6, koska jouduttiin vetää ylämäkiä kakkosvaihteella. Yleensä pelottaa kun noi kuskit ajaa liian lujaa, mut nyt pelotti, että jarrut pettää puolessa välissä mäkeä.













Semmosta.. Kokemuksena toi reissu oli oikeesti tosi hauska ja meillä oli aika mielenkiintosia mutta stressaavia tilanteita. En kuitenkaan lähtis ehkä uusimaan. Ens kerralla varaan kyllä enemmän aikaa, paremman biitsin ja välttelen Maputoa.