Lähtöahdistuksia

Mää ajattelin et mä mitää enää ehi ja jaksa tänne kirjotella, mut en kai mä nyt voi vielä lopettaa paskanjauhantaa ku vasta on päästy alkuun. Vielä ois kaks viikkoa afrikkaa jälellä ennen ku tuun hajoamaan sinne kotosuomeen.

Täytyy myöntää, että odotan kyllä ihmisten näkemistä mutta hyvin vähän kaikkea muuta. Ei kyllä suoraan sanoen kiinnostais nyt tippaakaan palata siihen hektiseen elämään kun kaikkea on pakko saada ja kaikki pitää tehdä heti ja vittu kun en ehtiny bussiin ja seuraava tulee vasta viiden minuutin päästä! Ja miks se ei vastaa mun viestiin vaikka laitoin sen jo kymmenen minuuttia sitten! Täällä kombit lähtee tasan sillon kun ne on täynnä ja jos kysyt paikalliselta aikataulua niin ne kattoo sua hyvin kummissaan. Asiat tapahtuu tasan sit ku ne tapahtuu. Ihmiset ei myöskään osta uusia verhoja ihan vaan sen takia et ne on kivat. Sen sijaan ne keittelee pahan makusta maissipuuroa ja antaa sulle liftin jos hyvä tsägä käy. Ahdistaa ajatus, että mä tuun kohta kotiin ja katon niit kaikkia tavaroita meiän kämpässä mitä en oo tarvinnu kolmeen kuukauteen. Se, että ihmiset istuu bussissa mahdollisimman kaukana muista. Se, että ihmiset tekee liikaa töitä ja munki pitäis. Se, että mä oon nähny niin paljon ihmisiä joilla ei oo juuri mitään ja mä maksan itteni kipeeks take away kahvista.

Ja silti mä myös odotan ihan hirveesti, että mä pääsen kotiin! Että mun ei tarvii vastata väkisin kuuluvan hyvää ja on ihan vitun kiva ilma joo. En mä nyt täällä voi angstata siitä, että mul on kahvista maito loppu tai netti pätkii enkä pystyny skypettämään äidin kanssa. Ei täällä itketä sellasista asioista.. Kotona mä voin valittaa jos kaupassa ei ollukaan sitä suklaata mitä halusin! Suomesta mä kaipaan sitä, että mä tiedän ettei poliisi vaadi multa rahaa jos tarviin apua. Ihmiset ei aja niin paljon kännissä ja budipäissään... Kaipaan sitä, että mua ei kosita sen takia että oon ainoo valkonen lihapallero kombissa. Mä odotan, että mä saan kunnon ruisleipää, kalakeittoa, karjalanpaistia ja hyvän makusta tuoremehua. Mä haluun halata mun kaverit läpi ja juoda hyvän makusen siiderin niiden kanssa. Vaikka huomenna oliski töitä. Ja tosi paljon mä odotan sitä, että ihmiset ei lupaa asioita mitkä ei tule tapahtumaan.




Mä odotan tosi paljon kiipeilyä! Tai siis oikeestaan mulla on ikävä niitä ihmisiä jotka kiipeilee. Mulla on ikävä jopa sitä vittuilua kun en kuulemma ees yritä. Kun sä oot tarpeeks kaukana kaikesta ni asiat saa ihan uusia merkityksiä. Esimerkiksi toi valittaminen ja vittuilu, ei ihmiset uskalla täällä tehä mitään sellasta! Eikä ne välttämättä tajua jos niille rääpii päätään, ne luulee et mä haluun olla ilkeä. Jos suomalaiset pitää itteään tyhmänä niin ish! Suurin osa sentään tajuaa millon niille vittuillaan tai jos niitä provosoidaan. Täällä ihmiset on välillä vähän.. no..

Mut mä jään myös kaipaamaan monia asioita täältä. On tosi vaikeeta, kun mieli repii kahteen suuntaan. On paljon helpompi ymmärtää nyt niitä ihmisiä jotka lähtee reissun päälle aina uudestaan ja haukkuu suomen pystyyn. Vaikka täällä sitä vasta osaakin arvostaa omaa maataan, kulttuuria ja jopa politiikkaa. Suomessa sentään ajetaan tasa-arvoa läpi: kehitysvammaisilla on oikeuksia, lapsilla on oikeuksia, homoilla on oikeuksia ja jos joku raiskaa sut ni sä SAAT tehdä abortin.

Suomessa monet asiat on sidottu aikaan: työ, harrastukset, kaupassakäynti, kahviseura, bussit.. Täällä aika on vähän ku malmin päivystys (en muuten suosittele), eli jotain tapahtuu joskus. Se on samaan aikaan hyvinhyvinhyvin ärsyttävää. Johtuu ehkä siitä etten tykkää malmin päivystyksestä. Enivei se antaa silti ihmiselle itelleen enemmän tilaa. Sulla on aikaa kohdata ittes, kun odotat kombia tunnin tai suunnitelman hajoo palasiks ja sulla onki day off. Samaan aikaan susta tulee spontaanimpi, koska täällä on pakko tarttua asioihin sillon kun tarjoutuu mahollisuus, huomenna on eri päivä.

Me ollaan tässä pari päivää pakkailtu meidän kamoja. Justiina on lähössä huomenna Krugeriin ja me vielä Maun kanssa pohditaan mennäänkö Johannesburgiin ennen capetownia vai ei.. Meidän huone näytti vielä vähän aikaan sitten tältä:

Jos jotain hyvää kotona on niin tila! Mun mielestä ollaan aika selviytyjiä kun ollaan kestetty toistemme lisäks toistemme paskasia kalsareitä ja kaikenmaailman tilpehööriä lattialla. Kolme kuukautta! Ja itseasias me ansaittais diplomit koska ollaan kestetty myös tota lattiamattoa! Saa nähä todetaanko meillä jotku keuhkoahtaumat kun päästään Suomeen.

Mut nyt on suorituksia tehty ja mun piskuinen matkalaukku ja rinkka alkaa saamaan uusia muotoja pakkauksen tuloksena. Saa nähä monellako kilolla tykitetään yli kun kentälle joku päivä päästään.

Tänään olis tiedossa jännittävä Rat Race. Meidän vappu kestää nyt kolmatta päivää: aattona pidettiin suomalaiset vappupippalot täällä meiän backpackersillä, eilen oltiin kuuntelemassa afrikkalaista jazzia ja mbabane clubilla hyllyttämässä ahtereita ja tänään sitten kattomaan miten rotat juoksee..

Eli heipodei! En muuten oo kauheesti kaivannu ruotsin kieltä. Jos yllätti. Mutta meen tästä hankkimaan itelleni jotain muuta elämää nyt, facebookki ei oikeen tarjoo mulle mitään.