Rockrock

Kuten jotku tietää, tykkään halailla kiviä aina välillä. Tai sit harrastan kiipeilyä vaan sen takia et sen sanominen on coolia ja mähän oon aika cool!

Ekalla viikolla kun palloiltiin täällä Mbabanessa kysäsin yheltä Benjaminilta josko se tietäis jonkun joka kiipeilee. No se heitti mulle sitten entisen matikanopettajan numeron ja rohkeana pistin sitten tekstaria tälle hämmentävälle kontaktille. Tätä opettajaa Ben kutsu Mr. ricemaniksi. En uskaltanu käyttää tätä nimeä ku en tiennyt minkä tason läppään olisin osallistumassa. Myöhemmin mulle paljastu, että kyse on Mr RIESMANISTA. Kerranki olin fiksu enkä kirjottanu tekstariin ”Dear Mr Riceman..”  Mulle hän on silti ikuisesti riisimies. No btw laitoin viestiä ja sainkin kutsun samantien seinälle ja riisimiehen kaveri Greg haki ja heitti mut International Schoolille. Ite se ei ehtiny jäämään kapuilemaan kuitenkaan? Täällä meno on tosiaan varsin vieraanvarasta. Paikanpäällä odotti mosalle aikamoinen haastaja:

No, kyllähän sitä tosicooli ottaa kiinni mistä saa, joten kiipeilin yläastelaisten kanssa sitten tovin. Vieressä pelattiin lentopalloa ja meno oli muutenki vähä omituista. Suhasin muutaman kerran kattoon asti (huhhuh!) ja jouduin myös opettelee kiipeilytermistön lähes kokonaan uusiks. Eli englanniksi. En pääse tästä opiskelusta eroon ees vapaa-ajalla! Sain tän kovan suorituksen päätteeks kyydin vielä kotiin ja kutsun kallioille joku kerta. Palvelu kohillaan..

Tän koulun lihapullat ei vissiin oo kauheen hyviä?

Ku viikko oli vierähtäny sain riisimieheltä kutsun kalliolle, kyydeillä tietenkin. Seinäkiipeilyn vakuuttamana olin suht varma, että taso voi olla aika jännää, mutta lähdin rohkeana taistoon. Sain kuitenki yllättyä positiivisesti kun löyty pultattuja reittejä ja liiditaitosta väkeä.

Meidän Mbabane kalliokiipeily jäi harmikseni muutamaan reittiin kun alkoi ropina. Tää syystalvi täällä tuppaa olee aika sateinen..

No miksi tämä (taas Samulille omistettu) alustus?  Jotta voitte lukea lyhennetyn version...

1) Ajoin lava-autoa

2) Löysin itseni taas waterval bovenilta / tranquilitakselta

3) Kiipeilin

4) Söin Gregin perheen laskuun

5) Kiipeilin vähän lisää

...TAI katsoa taas läjän kiipeilykuvia ja lukea sepustusta.

Riisimieheltä tuli siis viime perjantaina kutsu lähteä bovenille venyttämään raajoja. Greg oli siellä kuulemma perheineen. Tästä innostuneena hymyilin jopa aamulla. Lauantaiaamuna mut haettiin sitten seiskan korvilla päiväreissulle EA:han.  Riisimiehellä on muuten maailman upein auto! Sori vaan Ile… Se on sellanen vanha valkonen rutjake jossa on ihan hirveesti klommoja, naarmuja, se on överi äänekäs, ahdas ja helvetin epämukava ajaa. Täydellinen fiilistelyauto siis. Napattiin kyytiin myös Barba (jäbän oikee nimi on Thembinkosi, arvatkaa kumpaa on helpompi käyttää…) joka onneks tunki ittensä lavalle matkustamaan, perseeni kun vei suurimman osan matkustustilasta. Täällä on muuten ihan perussettiä matkustaa lavalla.

Täällä on vasemman puoleinen liikenne ja voin kertoa, että aivot menee solmuun päivittäin kun yrittää lukea liikennettä. Tästä innostuneena Riisimies ehdotti et ajaisin Swazimaasta bovenille.. Vaikka oonki keskivertoa parempi kuski (tietenki) niin en uskaltanu. Vetosin väsymykseen. Ajoin kuitenkin kaikista karseimman pätkän matkasta eli noin 10km sitä hirveää hiekkatietä perille.. Barba kysy ”what is wrong?” ku vaihettiin kuskia, se ei tainnu tajuta että ongelmat on vasta edessä. Ainaki iskarit on nyt testattu.

Mestoilla

No päästiin perille ja tajusin vasta pihalla, että ollaan samassa paikassa ku Sannan ja Maukan kanssa kuukaus taaksepäin! Eli löysin itteni tranquilitakselta, tuli heti kauheen kotoisa olo. Vastassa meitä oli Greg perheineen ja  Paikalla oli tosi paljon myös telttailijoita ja sää oli aika täydellinen.

Lähettiin tarpomaan kohti kallioita ja eksyttiin, kuten asiaan kuuluu. Mukana oli toki kiipeilypossen lisäksi koko Gregin perhe: äiti, isä, sisko, vaimo, poika ja koira. Ei siis liikuttu kovin nopeasti, mutta ihan hirveen kivoja ihmisiä. Päästiin me lopulta kiipeilemään ja ihastelee taas hämppejä ja muita ötöjä..

Saatiin kaiken tarpomisen jälkeen kamat niskaan. Pohkeet oli sopivasti hapoilla jo valmiiksim hyvä alkulämppä. Mutta toi kivi on vaan niin hyvän parasta! Se on pehmeetä (hioo kyllä ihoa tehokkaasti) ja siinä on niin hyvä kitka ja miljoona eri reittiä kiivettävänä ja se on punasta.

Kiipesin myös elämäni pelottavimman reitin. Greidi oli 19 eli joku 6A? Ei se vaikee ollu ja puhtaasti liidasin mut se oli ihan hirveetä! Oon myös kansainvälistyny sen verran et oon alkanu kiroilemaan suomen sijaan englanniks. Ettei vaan menis sanat hukkaan ku kanssaolijat eivät ymmärrä suomea… 4-5 metrin pulttiväli alun jälkeen saatto myös vaikuttaa asiaan. Mun kropassa ei oo ollu adrenaliinia varmaan ikinä niin paljo ku sen jälkeen. Vielä eilenki aloin tärisemään ku rupesin jännittää laulamista aamuhartaudessa. Jos olet siis yhtä kämänen kiipeilijä kun mä niin suosittelen lämmöllä seuraavaa reittiä:

Helpottunut ja vaivaantunut kiipustelijahymy

Luonto oli ihan yhtä ihmeellinen kun edellisellä kerralla. Hämppyjä näky tosin vähemmän ja niitä oksettavia kuoriasotuksia. Sain napattua kuvaan myös vihdoin sen jännän kaktuspuun ja ekan näkemäni käärmeksen.

Päivän saavutusten (eli neljän kiivetyn reitin) jälkeen Riisimies alko pakata kamoja autoon. Mulle ja Barballe sanottiin, että voidaan halutessamme jäädä vielä päiväks. Barba aiko jäädä ja mä jouduin arpomaan päätöstä, kun suretti pistää Riisimiestä yksin paluumatkalle. No julmana pistin, koska enhä mä oo mukava ihminen.

Gregin perhe oli aivan älyttömän mukava! Ne tarjos meille safkat ja majotuksen ja päälle kiitteli avusta? Täytyy Sanna myöntää, että Gregin äiti oli aika kova haastaja meijän camping-foodille. Illalliseks oli kolmee eri lihaa ja kahta eri salaattia ja jotain muuta settiä. En ottanut kuvia koska keskityin ahtamaan ruokaa itseeni.

Sunnuntaina me painuttiin taas pusikkoon koko porukan voimin. Päätettiin haikkaamisen sijaan laskeutua / laskea porukka alas. Sieltä sitten tuli kaikki koiraa myöten.

Kyllä, myös koira tuli mukaan

Vanha tuttavuus eli opaskoira oli jälleen paikalla!

 Asiaankuuluvasti myös päätettiin jättää muistoja ilmaan:

Keskityin lauantain pelkokemusten jälkeen lähinnä hengailemaan ja nauttimaan päivästä. Sää oli täydellinen ja löysin myös hyvän släbin:

Kyllä mä vähän kiipeilinkin. Yrkkäsin myös yhtä vähän vaikeempaa reittiä, mut pulttivälin kasvaessa ylhäällä totesin, ettei mun tarvi olla yhtään niin cooli ku edellispäivänä. Oon hirveen intohimonen tän harrastukseni suhteen. Sen jälkeen tassuttelin vaan jotain mukavuuksia..

Meiän oli tarkotus lähetä takas kotiin päin neljän aikaan, mutta aikataulu vähän kusahti kun päätettiin kiivetä släbiä pitkin takas ylös. Me Barban, Gregin ja Gregin vaimon kanssa painuttiin kyllä suht nopsaan rinkkojen kanssa, mut muu porukka otti aikaa vähän enemmän. Se ei paljoo harmittanu, koska ensikiipeilijöiden ilmeet oli sen arvosia!

 Eniten aikaa silti vei Lemi:

No, pari tuntia varmistamista ja maisemien ihailua ei paljoo harmittanu.

Viimeinen nousija Greg

Suhteellisen kosteat randut löyty valjaiden kohalta ja oli aika vapauttava fiilis pistää kamat pussukkaan ja lähteä menee.

Auto starttas lopulta samaan aikaan ku aurinko laski. Jumahdettiin hetkeksi myös tulliin kun edelläolevaa autoa ratsattiin. Valkonaamaisuus on edelleen pop, kun meille vaan vilkutettiin. Lopulta olin kotona joskus ysin jälkeen.









Ollaan lähdössä poikain kanssa ens viikolla Krugeriin joten tarkotus oli vähän tehdä plääniä vielä sunnuntai-iltana. Kauheen yllättävästi netti kaatu 5 min sen jälkeen ku tulin kotiin, joten sain rauhassa keskittyä ruokailuun. Ihan normaalia kaukoseurustelua mulle ja Ilkalle siis. Ehittiin me kuitenki huikeat 9 sekuntia puhua!

Muf <3