Tänäänkään ei aika meinannu riittää aamulla. Ei se kyllä ikinä riitä muutenkaan mulla. Meidän alakerrassa on asunu noin viikon kolme Etelä-Afrikkalaista jantteria joilla on tapana räjäyttää keittiö aina aamusin ja töistä palattuaan. Ne on ihan mukavia, mutta tänä aamuna NE OLI MUN TIELLÄ. Vihaan muutenki kaikkea ja kaikkia aina aamusin ni ei kuulu top teniin nää aamutoimet täällä.
Lähin yksin matkaan tänään, kun Mau meni officelle. Mun perse ei kestä enää tota istumista, joten lähin Gugun kanssa tänään toiseen kylään. Missasin sopivasti kombin joten sain taas tallustella stadiin asti. Ne on kaivanu noi tiet auki parin kilsan matkalta, joten erityisen herkullista on arpoa kuolenko mieluummin auton alle vai taitanko niskani ku hyppään kuoppaan. No, en tälläkään kertaa kuollu.
Gugu olo yllättäen taas myöhässä ja voitte arvata pääseekö top teniin myös yksin venaaminen keskustassa. Mä olin ku joku vitun kultakala maljassa vaaleen ihoni kanssa. Ei paljon kannata nenää rapsutella koska AINA joku töllää. Koska et kaiva nenää ne pitää sua jonain herkullisena lihapalana, "ois kiva haukkasta". Kukapa ei heti aamusta haluais kuunnella rivoja iskulauseita samalla ku mietit ettet ehtiny käydä aamupaskalla..
No tulihan se Gugu viimein mut pelastamaan ja me suunnattiin Ezulwiniin. Päivä yllätti mut positiivisesti kun päästiin haikkaamaan ja käytiinkin jopa jossain. Gugu siis työskentelee tässä ELSCA-ED projektissa joka auttaa HIV-positiivisia, kehitysvammasia ja muuten huono-osaisia. Gugun lisäks Ezulwinissä odotti toinen ELSCA-EDin työntekijä joka vaikutti aika asiantuntevalta mammalta. Kuitenki duuniin kuuluu pohkeiden kasvattaminen joten kävelyä riitti. Oon aika varma et mitkään mun saappaista ei mee enää pohkeista kiinni ku pääsen joskus täältä kotiin..
Tää tyyppi tässä on 18-vuotias tyttö, Welili. Welilillä ei oo oikealta puolelta aivot kehittynyt kunnolla ja hän asuu mummonsa kanssa. Tän tytön äiti on debannu jo aikaa sitten, joten tyttö on mummonsa hoidon varassa. Welili ei pysty kommunikoimaan millään tavalla, ainoastaan hymyilemään tai ilmaisemaan pahaa oloa. Kaikkiin arkitoimiin hän tarvitsee apua. ELSCA-EDiltä Welili saa ruoka ja hygienia-avustuksia.
Karu fakta tässä maassa on se, että täällä ihmisoikeudet ei oo ihan samaa tasoa kun mihin ite on tottunut. Siinä vaiheessa kun tän tytön mummo ei voi pitää huolta hänestä, kukaan ei välttämättä ota koppia. Valtiota ei kiinnosta, kuntaa ei kiinnosta, naapuria saattaa kiinnostaa, mutta naapurilla on varmasti aika paljon muuta mitä tehdä.
Me käveltiin ristiinrastiin tota vuoristokylää, eikä aina puhuttu teistä kun matkaa seuraavalle etapille tehtiin. Selvisimme kuitenkin mahtavista esteistä.
Me käytiin moikkaamassa myös naista, jonka nimeä en nyt muista. Aika aneemisena tää täti istu tossa tuolilla ja tuijotti seinää. Ihan tosi karua ajatella, että joku viettää päivänsä noin. Tällä tätillä on takana halvaus joka on kohdistunu ilmeisesti raajoihin. Fysioterapialla on päästy kuitenki eteenpäin ja ilmeisesti kävely onnistuisi nyt tuetusti. Money speak, joten enää ei fysioterapiaan tarvi mennä kun kate on loppu. Itelleni pisti silmään aika järkkynä tää apuväline. Jonkin verran erilaisiin apuvälineisiin tutustuneena voin sanoa, ettei tosta ihan hirveästi välttämättä iloa oliskaan, vaikka jalat toimis vähän paremmin.
Käytiin myös HIV-positiivisen naisen ja epilepsiaa sairastavan naisen luona. Kierros muistutti mua vähän diakonian kotikäynneistä, käydään juttelemassa miten menee ja onko jotain akuuttia nyt tekeillä. Puutteellinen swatin kielen taitoni tosin esti hieman taas tätä kommunikointia. Ihmettelin niitä miljoonia rehuja mitä siellä kasvo. Maistoin myös tosi outoa hedelmää. Äkkiseltään se vaikutti musta pilaantuneelta mut rohkeana vetäsin tauluuni maistiaiset. Never again.
Me ollaan vedelty Maun kanssa hulluna lärviin papaijaa, ihan vaan siksi kun sitä täältä saa. Nähdessäni papaijapuun löysin myös sisäisen luontokuvaajani. Ihailkaa.
Huomenna mä oon muuten erityisen onnekas ämmä! Mun rakas Ilkkani on siis tällä hetkellä hajottamassa poskionteiloitaan lentokoneessa ja saapuu huomenissa. Sillä ei sentää oo ollu matkakuumetta mut matkaräkä on vissiin kans aika pop. Ostin meille onnessani viintä ja suklaata, josko se siitä sit helpottais. MORO!
Lähin yksin matkaan tänään, kun Mau meni officelle. Mun perse ei kestä enää tota istumista, joten lähin Gugun kanssa tänään toiseen kylään. Missasin sopivasti kombin joten sain taas tallustella stadiin asti. Ne on kaivanu noi tiet auki parin kilsan matkalta, joten erityisen herkullista on arpoa kuolenko mieluummin auton alle vai taitanko niskani ku hyppään kuoppaan. No, en tälläkään kertaa kuollu.
Gugu olo yllättäen taas myöhässä ja voitte arvata pääseekö top teniin myös yksin venaaminen keskustassa. Mä olin ku joku vitun kultakala maljassa vaaleen ihoni kanssa. Ei paljon kannata nenää rapsutella koska AINA joku töllää. Koska et kaiva nenää ne pitää sua jonain herkullisena lihapalana, "ois kiva haukkasta". Kukapa ei heti aamusta haluais kuunnella rivoja iskulauseita samalla ku mietit ettet ehtiny käydä aamupaskalla..No tulihan se Gugu viimein mut pelastamaan ja me suunnattiin Ezulwiniin. Päivä yllätti mut positiivisesti kun päästiin haikkaamaan ja käytiinkin jopa jossain. Gugu siis työskentelee tässä ELSCA-ED projektissa joka auttaa HIV-positiivisia, kehitysvammasia ja muuten huono-osaisia. Gugun lisäks Ezulwinissä odotti toinen ELSCA-EDin työntekijä joka vaikutti aika asiantuntevalta mammalta. Kuitenki duuniin kuuluu pohkeiden kasvattaminen joten kävelyä riitti. Oon aika varma et mitkään mun saappaista ei mee enää pohkeista kiinni ku pääsen joskus täältä kotiin..
Tää tyyppi tässä on 18-vuotias tyttö, Welili. Welilillä ei oo oikealta puolelta aivot kehittynyt kunnolla ja hän asuu mummonsa kanssa. Tän tytön äiti on debannu jo aikaa sitten, joten tyttö on mummonsa hoidon varassa. Welili ei pysty kommunikoimaan millään tavalla, ainoastaan hymyilemään tai ilmaisemaan pahaa oloa. Kaikkiin arkitoimiin hän tarvitsee apua. ELSCA-EDiltä Welili saa ruoka ja hygienia-avustuksia.
Karu fakta tässä maassa on se, että täällä ihmisoikeudet ei oo ihan samaa tasoa kun mihin ite on tottunut. Siinä vaiheessa kun tän tytön mummo ei voi pitää huolta hänestä, kukaan ei välttämättä ota koppia. Valtiota ei kiinnosta, kuntaa ei kiinnosta, naapuria saattaa kiinnostaa, mutta naapurilla on varmasti aika paljon muuta mitä tehdä.
 |
| Welilin elämä mahtuu tähän pihaan |
Me käveltiin ristiinrastiin tota vuoristokylää, eikä aina puhuttu teistä kun matkaa seuraavalle etapille tehtiin. Selvisimme kuitenkin mahtavista esteistä.Me käytiin moikkaamassa myös naista, jonka nimeä en nyt muista. Aika aneemisena tää täti istu tossa tuolilla ja tuijotti seinää. Ihan tosi karua ajatella, että joku viettää päivänsä noin. Tällä tätillä on takana halvaus joka on kohdistunu ilmeisesti raajoihin. Fysioterapialla on päästy kuitenki eteenpäin ja ilmeisesti kävely onnistuisi nyt tuetusti. Money speak, joten enää ei fysioterapiaan tarvi mennä kun kate on loppu. Itelleni pisti silmään aika järkkynä tää apuväline. Jonkin verran erilaisiin apuvälineisiin tutustuneena voin sanoa, ettei tosta ihan hirveästi välttämättä iloa oliskaan, vaikka jalat toimis vähän paremmin.Käytiin myös HIV-positiivisen naisen ja epilepsiaa sairastavan naisen luona. Kierros muistutti mua vähän diakonian kotikäynneistä, käydään juttelemassa miten menee ja onko jotain akuuttia nyt tekeillä. Puutteellinen swatin kielen taitoni tosin esti hieman taas tätä kommunikointia. Ihmettelin niitä miljoonia rehuja mitä siellä kasvo. Maistoin myös tosi outoa hedelmää. Äkkiseltään se vaikutti musta pilaantuneelta mut rohkeana vetäsin tauluuni maistiaiset. Never again.
 |
| Tämä on hedelmä |
Me ollaan vedelty Maun kanssa hulluna lärviin papaijaa, ihan vaan siksi kun sitä täältä saa. Nähdessäni papaijapuun löysin myös sisäisen luontokuvaajani. Ihailkaa.
Huomenna mä oon muuten erityisen onnekas ämmä! Mun rakas Ilkkani on siis tällä hetkellä hajottamassa poskionteiloitaan lentokoneessa ja saapuu huomenissa. Sillä ei sentää oo ollu matkakuumetta mut matkaräkä on vissiin kans aika pop. Ostin meille onnessani viintä ja suklaata, josko se siitä sit helpottais. MORO!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti