Heissan muruliinit!
Ajattelin tehdä jotain itelleni uutta ja olla positiivinen ainakin yhden postauksen verran! Tämmösiä hyväntuulisia hetkiä kun sattuu joskus olemaan. Vapiskaa jännityksestä! Mua ainaki jännittää et osaanko. Uskokaa tai älkää, mä myös heräsin hyvällä tuulella. Siihen saattaa toki vaikuttaa se, että torkuttamisen päätteeks heräsin viestiin "Mr Ricemanilta" joka pyysi mua joinimaan Waterval Bovenille huomenna. Mr Riceman on siis oikeelta nimeltään Quinton ja se toimii matikanopettajana international schoolilla. Mä oon ollu sen kanssa pari kertaa aikasemmin kiipeilemässä. Hirveen kiva tyyppi vaikka se ei taho ymmärtääkään aina mun enkkusönkkäystä. Niin ja siis ajattelin toki lähteä sinne bovenille huomenna..
En oo voinu blogata viimisen viikon aikana kahdesta syystä: a) oon ollut manziinissa netittömänä ja koneettomana b) en jaksanu kun tulin kotiin. Loogista? Tällä hetkellä istun toimistolla, harjoittelua suorittaen. Eli loistavaa aikaa kertoa teille viimesen viikon kommelluksista.
Viime sunnuntaina me suunnattiin seittemän hengen poppoolla (Minä, Mau, Justiina, Aino ja Manzinista Mikla, Mira ja Amanda) Mlilwanen luonnonpuistoon, tai mikä lie safari nyt olikaan. Siellä oli kaikkia ötököitä ja nähtiin myös APINOITA, seeproja ja jotain sarvieläimiä. Apinat oli siistejä. Aino ja Mau otti myös hipon korvista kuvia. Myöhemmin paljastu toki että kyseessä on oksa.. No yhtä kaikkia, luonnollista meininkiä oli.
En tietenkään ottanut hyvää kameraa mukaan, koska olishan se ollut ihan tylsää ottaa onnistuneita kuvia. Sen sijaan ajattelin säästää heinänkorsikuvien ottoa Krugeriin, megasafarille. Aion silti tylsistyttää teidät kuvilla.
Käytiin aluksi ihan vaan reippailemassa ja suunnitettiin hurjasti kartan avulla.
Aino oli keksiny jostain, että se haluaa ratsastamaan ja Mlilwanessa oli siihen mahollisuus. Tästä innostuneena me toki Maun, Miran ja Justiinan kanssa toki haluttiin myös kokeilla miltä metukka jalkojen välissä tuntuu.
Maksettiin tästä lystistä vajaa parikytä ekee ja saatiin joku kiva hevos-setä kertomaan mitä pitäs tehdä ja miten. Parhaani yritin, eli en osannu. Ratsastaminen (siis istuminen) oli super siistiä! En ees pelänny yhtään, vaikka perse lätiski aika vauhdilla kun kokeiltiin ravaamista. Laukata en kyllä todellakaan uskaltanu. Yllätys?
Meidän hulppea tunnin ratsastusreissu venähti pariin tuntiin, kun Justiina kokeili miltä tuntuu pyllähtää hepan selästä maahan. Tän perseilyn tuloksena Justiina pääs testaamaan paikallista ensiapua. Kuten hyvinkin positiivinen suomalainen sananlasku sanoo "kaikki kiva loppuu aikanaan".
Eläimellisen toiminnan jälkeen Justiina suuntas ambulanssilla sairaalaan ja mä lähdin Miran kanssa Manziniin. Olin siis sopinu meneväni alkuviikoks Manzinissa olevaan pre-schooliin harkkaan, koska meidän ohjaajat on jossain. Manzinissa rakennettiin oikein söpö rinsessavuode mulle ja pääsin testaamaan midleveldin kuumankosteat yöt, ötökät ja NE HUUTAVAT KOIRAT. Siis kauniisti ulisivat. Mut en kyllä tajuu, miks niitten pitää ulista koko yö? Hankkisivat elämän.. Korvatulpat melkeen aivoissa asti sain yöt ihan kivasti nukuttua ja pääsin pyörimään luterilaisen kirkon englanninkieliseen pre-schooliin ma-ke päiviksi. Manzinissa on muuten paljon kuumempi kun kotoluolassa Mbabanessa. Aurinkorasva-hiki-limakerros kestona päällä pistelin lapsia kuriin.
Tässä kuva rinsessavuoteesta ja unta valvovasta Salesta.
Pre-schoolissa mua odotti kolme kauheen kivaa tätiä ja about 75 lasta. Siis 75! Opin kolmen päivän aikana, että kaaosta ei tarvi yrittää hallita, torakat ei pure ja maissipuuroa voi niellä pakon edessä. Muksut oli jaettu kahteen luokkaan iän mukaan: 4-5 -vuotiaat ja 5-6 -vuotiaat. Olin ekan päivän vanhempien muksujen kanssa ja totesin et ne puhuu liian hyvin englantia jotta pärjäisin niiden kanssa. Helvetin hieno fiilis voin kertoa. Siirryin sit kaheks päiväks niiden pikkuräkäpäiden seuraan, se oli paljon mukavampaa. Tunsin olevani jopa ihan hyvä englannissa! Asiaan saattaa vaikuttaa myös se, että muksut ei ollu toiminu englannin kielellä ku vasta pari kuukautta elämästään...
Pre-schoolissa pääsin siis oikeesti tekemäänki jotain ja koin itteni jopa ihan tarpeelliseksi. Se nyt ei ehkä liene sinänsä yllättävää jos miettii lasten ja opettajien suhdelukua. Tää mesta on ilmeisesti keskitulonen, eli paikallisille kallis ~45e/kk. Lapset sai kaks ruokaa, englannin kielistä opetusta ja päiväunet joka päivä.
Suomen päiväkoteihin/eskareihin verrattuna taso oli kuitenki mun mielestä alhanen. Vaikka ne tädit oliki aika hyviä opettamaan niin oli paljon asioita jota ainaki ite tekisin toisin.
1) Vesi. Lämpötila yli 30+ joka päivä ja lapset sai vettä vain sitä pyytäessään (ei edes siis aterioilla automaattisesti). Talossa oli kyllä mukeja, mutta vain kahta käytettiin. Nää lapset joi kaikki näistä kahesta mukista. YLLÄRIII ne oli kaikki ihan räkäsiä ja kipeitä. Mulla ei ollu jano..
2) Huutaminen. Lapset huutaa, ja joo se on ihan normaalia. En silti ymmärrä miksi ne saa huutaa myös sillon kun on niin sanottu "lepohetki" ja osa lapsista yrittää nukkua? Ja miks opettajat huutaa sillonki ku lapset on hiljaa? Välillä ihan tunsin kun mun korvakarvat tanssi siinä mökässä.
3) Torakat. Päättele ite loput.
Manzini oli tosi elävä ja isompi kaupunki, jossa on shoppailtavaa ja vaikka mitä. Oli myös ihanaa hengailla meiän nursejen ja sossujen kanssa. Eniten vaan kyrpää otsassa kasvatti miehet! On ne toki täällä Mbabanessaki ihan rasittavia limanuljaskoja välillä mut siellä niistä ei tahtonu päästä millään eroon. En tajuu mikä fakkiintunu himo niillä on valkoseen lihaan. Meikä hikisenä ja paskasena ja RUMANA ylipäätään työpäivän jälkeen yrittää ostaa ruokaa itelleen ni heti on joku hai perässä purjehtimassa rumine kesähattuineen. Vittu että vitutti. Ja vaikka sitte käyttäydytki ku mulkku ni ei mee perille etten oo menossa naimisiin (ainakaan nuljaskojen kanssa) tai haluamassa huviretkelle yhtään mihinkään. Sen sijaan huviretkeilin itseni takas Mababneen keskiviikkona. Tällä kertaa ihan luksus khombilla! Ei tarvinnu olla nenä kenenkään kainalossa ja ylämäessäkään ei tuntunu siltä et kaara hajoo palasiks. Kotona pääski sit ihan oikeeseen kuumaan suihkuun ja oli kauheen kivaa. Pääsin myös viihdyttämään Kaulapanta-Justiinaa joka on kuulemma suht kyllästynyt ihailemaan meidän huoneen kattoa.
Myös meidän kissaystävämme tuli tervehtimään mua kun palasin. Se oli mieltynyt erityisesti Maun kenkähien hajuun ja oleili siis vaatekaapissa. Jouduttiin häätämään raukka pois, koska jostain syystä Justiina ei halua tulla isona hulluksi kissanaiseksi. Kisu pyrki myöhemmin vielä sisään ikkunasta ja jouduin dumppaamaan sen alas. Tömps.
Noniin, meiän harkkapäivä alkaakin loppumaan nyt. Onhan kello jo melkeen yks. Lähenki tästä siis menee. Tulipahan reflektoitua riittämiin. Ainiin, positiivisuus: IHANAA KUN LUIT XOXOXOXOXOOdmflösdjflkf <3
Ajattelin tehdä jotain itelleni uutta ja olla positiivinen ainakin yhden postauksen verran! Tämmösiä hyväntuulisia hetkiä kun sattuu joskus olemaan. Vapiskaa jännityksestä! Mua ainaki jännittää et osaanko. Uskokaa tai älkää, mä myös heräsin hyvällä tuulella. Siihen saattaa toki vaikuttaa se, että torkuttamisen päätteeks heräsin viestiin "Mr Ricemanilta" joka pyysi mua joinimaan Waterval Bovenille huomenna. Mr Riceman on siis oikeelta nimeltään Quinton ja se toimii matikanopettajana international schoolilla. Mä oon ollu sen kanssa pari kertaa aikasemmin kiipeilemässä. Hirveen kiva tyyppi vaikka se ei taho ymmärtääkään aina mun enkkusönkkäystä. Niin ja siis ajattelin toki lähteä sinne bovenille huomenna..
En oo voinu blogata viimisen viikon aikana kahdesta syystä: a) oon ollut manziinissa netittömänä ja koneettomana b) en jaksanu kun tulin kotiin. Loogista? Tällä hetkellä istun toimistolla, harjoittelua suorittaen. Eli loistavaa aikaa kertoa teille viimesen viikon kommelluksista.
En tietenkään ottanut hyvää kameraa mukaan, koska olishan se ollut ihan tylsää ottaa onnistuneita kuvia. Sen sijaan ajattelin säästää heinänkorsikuvien ottoa Krugeriin, megasafarille. Aion silti tylsistyttää teidät kuvilla.
 |
| Kuva: Justiina |
 |
| Sarvieläin |
 |
| Aino alkupunnituksessa |
Maksettiin tästä lystistä vajaa parikytä ekee ja saatiin joku kiva hevos-setä kertomaan mitä pitäs tehdä ja miten. Parhaani yritin, eli en osannu. Ratsastaminen (siis istuminen) oli super siistiä! En ees pelänny yhtään, vaikka perse lätiski aika vauhdilla kun kokeiltiin ravaamista. Laukata en kyllä todellakaan uskaltanu. Yllätys?Meidän hulppea tunnin ratsastusreissu venähti pariin tuntiin, kun Justiina kokeili miltä tuntuu pyllähtää hepan selästä maahan. Tän perseilyn tuloksena Justiina pääs testaamaan paikallista ensiapua. Kuten hyvinkin positiivinen suomalainen sananlasku sanoo "kaikki kiva loppuu aikanaan".
Eläimellisen toiminnan jälkeen Justiina suuntas ambulanssilla sairaalaan ja mä lähdin Miran kanssa Manziniin. Olin siis sopinu meneväni alkuviikoks Manzinissa olevaan pre-schooliin harkkaan, koska meidän ohjaajat on jossain. Manzinissa rakennettiin oikein söpö rinsessavuode mulle ja pääsin testaamaan midleveldin kuumankosteat yöt, ötökät ja NE HUUTAVAT KOIRAT. Siis kauniisti ulisivat. Mut en kyllä tajuu, miks niitten pitää ulista koko yö? Hankkisivat elämän.. Korvatulpat melkeen aivoissa asti sain yöt ihan kivasti nukuttua ja pääsin pyörimään luterilaisen kirkon englanninkieliseen pre-schooliin ma-ke päiviksi. Manzinissa on muuten paljon kuumempi kun kotoluolassa Mbabanessa. Aurinkorasva-hiki-limakerros kestona päällä pistelin lapsia kuriin.
Tässä kuva rinsessavuoteesta ja unta valvovasta Salesta.
Pre-schoolissa mua odotti kolme kauheen kivaa tätiä ja about 75 lasta. Siis 75! Opin kolmen päivän aikana, että kaaosta ei tarvi yrittää hallita, torakat ei pure ja maissipuuroa voi niellä pakon edessä. Muksut oli jaettu kahteen luokkaan iän mukaan: 4-5 -vuotiaat ja 5-6 -vuotiaat. Olin ekan päivän vanhempien muksujen kanssa ja totesin et ne puhuu liian hyvin englantia jotta pärjäisin niiden kanssa. Helvetin hieno fiilis voin kertoa. Siirryin sit kaheks päiväks niiden pikkuräkäpäiden seuraan, se oli paljon mukavampaa. Tunsin olevani jopa ihan hyvä englannissa! Asiaan saattaa vaikuttaa myös se, että muksut ei ollu toiminu englannin kielellä ku vasta pari kuukautta elämästään...
 |
| Viikon kuva-arvoitus: etsi poikkeavuus |
 |
| Siitä vaan nimiä opettelemaan |
Pre-schoolissa pääsin siis oikeesti tekemäänki jotain ja koin itteni jopa ihan tarpeelliseksi. Se nyt ei ehkä liene sinänsä yllättävää jos miettii lasten ja opettajien suhdelukua. Tää mesta on ilmeisesti keskitulonen, eli paikallisille kallis ~45e/kk. Lapset sai kaks ruokaa, englannin kielistä opetusta ja päiväunet joka päivä.
 |
| Sain ekana päivänä tehtäväks nukuttaa kasan kakaroita ja mä onnistuin! Oon ykkönen! |
1) Vesi. Lämpötila yli 30+ joka päivä ja lapset sai vettä vain sitä pyytäessään (ei edes siis aterioilla automaattisesti). Talossa oli kyllä mukeja, mutta vain kahta käytettiin. Nää lapset joi kaikki näistä kahesta mukista. YLLÄRIII ne oli kaikki ihan räkäsiä ja kipeitä. Mulla ei ollu jano..
2) Huutaminen. Lapset huutaa, ja joo se on ihan normaalia. En silti ymmärrä miksi ne saa huutaa myös sillon kun on niin sanottu "lepohetki" ja osa lapsista yrittää nukkua? Ja miks opettajat huutaa sillonki ku lapset on hiljaa? Välillä ihan tunsin kun mun korvakarvat tanssi siinä mökässä.
3) Torakat. Päättele ite loput.
Manzini oli tosi elävä ja isompi kaupunki, jossa on shoppailtavaa ja vaikka mitä. Oli myös ihanaa hengailla meiän nursejen ja sossujen kanssa. Eniten vaan kyrpää otsassa kasvatti miehet! On ne toki täällä Mbabanessaki ihan rasittavia limanuljaskoja välillä mut siellä niistä ei tahtonu päästä millään eroon. En tajuu mikä fakkiintunu himo niillä on valkoseen lihaan. Meikä hikisenä ja paskasena ja RUMANA ylipäätään työpäivän jälkeen yrittää ostaa ruokaa itelleen ni heti on joku hai perässä purjehtimassa rumine kesähattuineen. Vittu että vitutti. Ja vaikka sitte käyttäydytki ku mulkku ni ei mee perille etten oo menossa naimisiin (ainakaan nuljaskojen kanssa) tai haluamassa huviretkelle yhtään mihinkään. Sen sijaan huviretkeilin itseni takas Mababneen keskiviikkona. Tällä kertaa ihan luksus khombilla! Ei tarvinnu olla nenä kenenkään kainalossa ja ylämäessäkään ei tuntunu siltä et kaara hajoo palasiks. Kotona pääski sit ihan oikeeseen kuumaan suihkuun ja oli kauheen kivaa. Pääsin myös viihdyttämään Kaulapanta-Justiinaa joka on kuulemma suht kyllästynyt ihailemaan meidän huoneen kattoa.
Myös meidän kissaystävämme tuli tervehtimään mua kun palasin. Se oli mieltynyt erityisesti Maun kenkähien hajuun ja oleili siis vaatekaapissa. Jouduttiin häätämään raukka pois, koska jostain syystä Justiina ei halua tulla isona hulluksi kissanaiseksi. Kisu pyrki myöhemmin vielä sisään ikkunasta ja jouduin dumppaamaan sen alas. Tömps.
Noniin, meiän harkkapäivä alkaakin loppumaan nyt. Onhan kello jo melkeen yks. Lähenki tästä siis menee. Tulipahan reflektoitua riittämiin. Ainiin, positiivisuus: IHANAA KUN LUIT XOXOXOXOXOOdmflösdjflkf <3
<3 Terkkuja teille kaikille! I Miss you all!!
VastaaPoistaKiitos! Mä diggaan tästä sun blogista tosi paljon. Hienoa että jaksat kirjoittaa ja kuvata meille pohjolan akoille ja ukoille.
VastaaPoista